Harkiten, harkitsematta, hybriksen hurmassa: Tahallisuus ja mielentila väkivalta- ja henkirikostuomioiden tekijöinä klassisessa Ateenassa

Kirjoittajat

  • Suvi Kuokkanen Oulun yliopisto

Avainsanat:

klassinen Ateena, oikeusjärjestelmä, väkivalta, mielentilat, hybris

Abstrakti

Klassisessa Ateenassa (n. 480–330 eaa.) lainsäädäntö oli varsin väljä ja epämääräinen. Laeissa
ei aina määritelty tarkasti rikoksen sisältöä eikä lain rikkomisen seurausta, ja rangaistus oli kulloisenkin valamiehistön päätettävissä. Henkirikosten kohdalla tuomioista päättivät erilliset erityistuomioistuimet, mutta muissa asioissa valamiehistöjen jäsenet valittiin arvalla halukkaiden kansalaisten joukosta. Analysoin artikkelissani tahallisuuden ja mielentilan roolia ja retoriikkaa ateenalaisten kansantuomioistuimien edessä. Samalla puntaroin, millainen painoarvo syytetyn mielentilalla ja rikkomuksen tahallisuudella oli tuomioistuinten jäsenten mielissä tuomioista päätettäessä. Erittelen myös tahallisuuden ja mielentilan merkitystä henkirikoksista tuomittaessa. Lähteisiin lukeutuvat Drakonin ja Solonin lait sekä valikoima tuomioistuimien edessä pidettyjä oikeuspuheita. Keskeiset kysymykseni ovat: Vaikuttivatko teon motiivi ja tarkoituksellisuus annettuihin tuomioihin? Entä tekivätkö jotkin mielentilat, asenteet tai motiivit rikoksesta tuomioistuinten silmissä erityisen tuomittavan ja rikollisesta erityisen vaarallisen? Tässä yhteydessä keskeiseksi käsitteeksi nousee sosiaaliseen piittaamattomuuteen ja ylikorostuneeseen omanarvontuntoon viitannut hybris, jolla oli moraalisia, uskonnollisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä ja joka oli vastoin lakia. Laajempi taustalla vaikuttava kysymys kuuluu: mihin tuomioilla tähdättiin – rikoksen hyvittämiseen vai rikollisen parantamiseen? Tähän puoleen paneudun selvittelemällä yhteisölle vaarallisten mielentilojen parantamistapoja lakien ja rangaistuskäytäntöjen rinnalla myös filosofien kirjoituksissa, erityisesti Platonin Laeissa. Tutkimalla vaarallisiksi miellettyjen psykologisten valmiuksien merkitystä pyrin ymmärtämään klassisen Ateenan yhteiskuntaa rankaisemisen ja sosiaalisen kontrollin näkökulmasta. Esitän, että väkivalta- ja henkirikostuomioissa sekä tuomittiin tahallisuudesta että hoidettiin saastumista.

Viittaaminen

Kuokkanen, S. (2023). Harkiten, harkitsematta, hybriksen hurmassa: Tahallisuus ja mielentila väkivalta- ja henkirikostuomioiden tekijöinä klassisessa Ateenassa. Kriminologia, 3(1), 39–59. https://doi.org/10.54332/krim.122289