Kriminologia

1: 2024

Kriminologia — 2024-10-28

Milloin väkivalta on ”perheväkivaltaa”?

Maiju Tanskanen — 2024-10-28

Lähisuhdeväkivaltaan puuttumisen näkökulmasta poliisin yhteiskunnallinen rooli on keskeinen. Poliisin lähisuhdeväkivaltaa koskevat kirjauskäytännöt vaikuttavat lisäksi lähisuhdeväkivaltaa koskevan tiedon muodostumiseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Poliisiasiain tietojärjestelmässä (PATJA) käytössä ollutta perheväkivalta-juttuluokitusta ja sitä, milloin poliisi on luokitellut perheväkivallaksi väkivaltarikoksen, jonka osapuolet ovat väestörekisteritietojen perusteella avio- tai avoliitossa (N=17 467). Tarkastelemme erityisesti alueellista vaihtelua perheväkivaltaluokituksen käytössä sekä rikoksen teonpiirteiden ja väkivallan tekijään ja uhriin liittyvien taustatekijöiden yhteyttä perheväkivaltaluokituksen käyttöön. Tutkimuksen tulosten perusteella poliisilaitosten välillä on merkittäviä eroja siinä, kuinka usein parisuhdeväkivalta on luokiteltu perheväkivallaksi PATJA:ssa. Kun erilaiset tilannetekijät sekä uhriin ja tekijään liittyvät tekijät on vakioitu monitasoisen regressiomallin avulla, poliisilaitosten väliset erot selittävät noin 13 prosenttia vaihtelusta luokituksen käytössä. Rikokseen ja sen osapuoliin liittyvät piirteet ovat yhteydessä luokituksen käyttöön silloinkin, kun poliisilaitoskohtainen vaihtelu on huomioitu. Rikos luokitellaan perheväkivallaksi vähemmän todennäköisesti tapauksissa, joissa tekijällä on aiempaa rikostaustaa. Tämän lisäksi rikoksen vakavuus ja toistuvuus, osapuolten suhde ja tapahtumapaikka ovat yhteydessä luokituksen käyttöön. Tutkimuksen tulokset viittaavat myös siihen, että perheväkivaltaluokituksella merkityt tapaukset etenevät poliisilta syyttäjälle suuremmalla todennäköisyydellä silloinkin, kun keskeisiä rikokseen ja sen osapuoliin liittyviä muuttujat on vakioitu. Tulosten perusteella voidaan todeta, että poliisin perheväkivaltaluokituksessa on ollut systemaattisia puutteita ja näillä puutteilla voi olla vaikutuksia tapausten etenemiseen rikosprosessissa. Tulevaisuudessa vastaavanlainen arvio on syytä tehdä perheväkivaltaluokituksen korvanneen lähisuhdeväkivalta-juttuluokituksen suhteen.

Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden käsityksiä toimintakentästään julkisen ja yksityisen vallan rajapinnoilla

Leo Soitamo — 2024-10-28

Yksityisen turvallisuusalan kasvu ja laajentuminen perinteisesti poliisille kuuluvalle julkiselle toimintakentälle on merkittävä yhteiskunnallinen muutos. Alan tutkimus on kuitenkin ollut vähäistä eikä toimintakenttää tai suhdetta julkiseen valtaan tunneta tarkasti. Artikkelin tavoitteena on selvittää, minkälaisiksi yksityisen turvallisuusalan toimijat kokevat ammatti-identiteettinsä ja työtehtävänsä erityisesti suhteessa poliisiin. Aineistona käytetään alalla pitkään työskennelleiden vartijoiden ja järjestyksenvalvojien laadullisia teemahaastatteluja. Tulosten mukaan yksityisen turvallisuusalan toimijat eivät koe korvaavansa poliisia, vaan täydentävänsä poliisitoimintaa. Yhteistyö on tiivistä, mutta siinä löytyi myös säröjä. Työtehtävät kohdistuivat usein julkisessa tai puolijulkisessa tilassa oleileviin ryhmiin, lähinnä nuoriin ja päihteidenkäyttäjiin. ”Harmaan alueen” eli laissa sääntelemättömän alueen koettiin lisäävän liikkumavaraa silloin, kun toimivaltuuksia pidettiin toimimattomina. Tällä tarkoitettiin sitä, ettei kaikille toimenpiteille ollut välitöntä oikeusperustaa lainsäädännössä. Tätä voi pitää ongelmallisena alan valvonnan ja lainsäätäjän määrittelemän toimenkuvan kannalta. Lisäksi suostuttelua ja keskustelua, eli pehmeää vallankäyttöä käytettiin puuttumistilanteissa. Koska kotimaista tutkimusta ei aihepiiristä juuri ole, tuloksia verrataan kansainväliseen kriminologiseen tutkimukseen. Argumentoimme, että tarvitsemme laajempaa ymmärrystä yksityisestä turvallisuusalasta ja sen suhteesta julkiseen valtaan, sillä muutokset rikoskontrollissa ja julkisen tilan hallinnassa ovat merkittäviä. Tulosten avulla yksityisen ja julkisen rikoskontrollin suhteita voidaan ymmärtää moninaisemmin ja arvioida yksityisen turvallisuusalan vallankäytön keinoja, rajapintoja ja rajoja.

Korkeatasoinen tutkimus 1970-luvun kriminaalipolitiikasta

Janne Kivivuori — 2024-10-28

Talousrikokset: uhka vai mahdollisuus?

Laura Paasonen — 2024-10-28

Laura Paasosen väitöskirja ”Talousrikokset: uhka vai mahdollisuus? - empiirisiä oikeustutkimuksia talousrikoksista” tarkastettiin Itä-Suomen yliopiston yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunnassa 15.12.2023. Vastaväittäjänä toimi työelämäprofessori Kai Kotiranta Lapin yliopistosta ja kustoksena professori Mikko Aaltonen Itä-Suomen yliopistosta. Väitöskirjan yhteenveto on luettavissa verkko-osoitteessa: https://erepo.uef.fi/handle/123456789/30918.

Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin talousrikoksia. Talousrikokset eivät ole yleensä niin paljon julki-sen huomion kohteena kuin muut rikokset, vaikka niistä jonkin verran uutisoidaankin. Talousrikoksia ei myöskään yleensä mielletä kovin ”pahoiksi” rikoksiksi, koska ne eivät suoraan vaaranna kenenkään henkeä tai terveyttä. Voin myös itse myöntää, että näin ajattelen minäkin. Talousrikollisuus on kuitenkin koko yhteiskunnan kannalta merkittävä rikollisuuden muoto, joka vaikuttaa taloudellisen puolensa kautta merkittävästi koko yhteiskuntaan, myös meihin veronmaksajiin.

Rikollisuus muuttaa jatkuvasti muotoaan yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten myötä. Muutoksiin on vaikuttanut erityisesti teknologian kehitys, koska se on mahdollistanut esimerkiksi talousrikollisuudessa erilaiset rikosten tekotavat ja yhdistänyt rikosten tekijät ympäri maailmaa. Talousrikoksista koituukin tänä päivänä huomattavia vahinkoja muun muassa yhteiskunnalle ja yrityksille. Esimerkiksi vuonna 2021 poliisi kirjasi pakkokeinoin haltuun saatua rikoshyötyä yhteensä noin 40 miljoonaa euroa, ja poliisin tutkimissa talousrikosasioissa arvioidut rikosvahingot olivat kyseisenä vuonna yhteensä noin 163 miljoonaa euroa (Vero, 2022). Kyse on hyvin merkittävästä rikollisuuden muodosta. Talousrikosten torjuntaan tehdyistä panostuksista huolimatta suuri osa rikoksista jää kuitenkin piiloon.

Suunnitelmia suunnittelun vuoksi?

Mia Kilpeläinen — 2024-10-28

Vakavaa väkivaltaa tekevät nuoret

Laura Heiskanen — 2024-10-28

Väkivaltarikoksia, kuten muitakin rikoksia, tehdään nuoruusiässä enemmän kuin myöhemmin elämänkaarella, mutta teot ovat tyypillisesti yksittäisiä ja lieviä. Sen sijaan vakavampi ja toistuvampi väkivaltarikollisuus kasautuu pienelle joukolle ihmisiä, joiden rikosurat tyypillisesti alkavat aikaisin, ovat suhteellisen pitkiä ja sisältävät monenlaisia rikoksia. Ilmiötä on tutkittu Suomessa toistaiseksi melko vähän.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tavoin vakavista väkivaltarikoksista epäillyt nuoret eroavat muista väkivaltarikoksista epäillyistä nuorista sekä niistä nuorista, joita ei ole epäilty väkivaltarikoksista. Tutkimus pohjautuu rekisteriaineistoihin kaikista Suomessa vuosina 1986–1997 (N=733 571) syntyneistä nuorista. Tutkimus tarkastelee heidän rikosepäilyjään 15–20 vuoden iässä. Väkivaltarikosten määrän ja vakavuuden lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin väkivaltarikoksista epäiltyjen nuorten muuta rikollisuutta ja perhetaustaa. Lisäksi tutkimuksessa seurattiin nuorten rikosurien kehitystä 25-vuotiaaksi saakka vuosina 1986–1992 syntyneiden osalta.

Väkivallan vakavuuden ja toistuvuuden perusteella muodostettujen ryhmien välinen tarkastelu osoittaa, että vain pieni osa nuorista on epäiltynä vakavasta väkivaltarikoksesta
(0,7 %) tai toistuvasti lievistä väkivaltateoista (0,5 %). Nämä nuoret ovat kuitenkin varsin rikosaktiivisia, sillä vakavan ja toistuvan väkivallan ryhmissä tehdään henkilömäärään
suhteutettuna kaikkein eniten myös muita rikoksia, ja he jatkavat rikoskäyttäytymistä
muita nuoria pidempään. Lisäksi heidän lapsuutensa näyttäytyy muihin nuoriin verrattuna erityisen huono-osaisena. Vakavaa ja toistuvaa väkivaltaa tekevien nuorten varhainen tunnistaminen ja tukeminen on tärkeää väkivaltarikosten ehkäisemiseksi.