Kriminologia

1:2023

2023-04-27T12:19:49+03:00

Alcohol Regulation, Historical Change and the Contemporaneity of the Non-Contemporaneous: A Non-Linear Story in Four Parts

2023-04-27T12:05:05+03:00

This article uses the example of alcohol regulation in England and Wales to explore how historical change can be understood within criminology. Pivoting away from criminology’s tendency to understand historical change as occurring in rapid, radical bursts (usually followed by periods of stability), it takes inspiration from the emerging use of historical institutionalist and Koselleckian approaches within historical criminology. Alcohol regulation
in England and Wales is complex, overlapping and sometimes even contradictory. It is shown here that this regulatory messiness reflects the plurality of temporalities which, following Koselleck, animate alcohol regulation in the contemporary historical moment. It is further demonstrated that historical institutionalist concepts (e.g. near misses, transformation by accumulation, layering) can be used to help identify and analyse the non-contemporaneous
origins and discrete lineages of these currently co-existing temporalities. The article thus provides a new and original account of the historical development and contemporary character of alcohol regulation in England and Wales. Moreover, its theoretical synthesis of Koselleckian and historical institutionalist ideas offers a promising theoretical framework which could be used more widely in criminological studies to examine the connections between historical change and crime or its control in contemporary societies.

Harkiten, harkitsematta, hybriksen hurmassa: Tahallisuus ja mielentila väkivalta- ja henkirikostuomioiden tekijöinä klassisessa Ateenassa

2022-10-31T16:54:01+02:00

Klassisessa Ateenassa (n. 480–330 eaa.) lainsäädäntö oli varsin väljä ja epämääräinen. Laeissa
ei aina määritelty tarkasti rikoksen sisältöä eikä lain rikkomisen seurausta, ja rangaistus oli kulloisenkin valamiehistön päätettävissä. Henkirikosten kohdalla tuomioista päättivät erilliset erityistuomioistuimet, mutta muissa asioissa valamiehistöjen jäsenet valittiin arvalla halukkaiden kansalaisten joukosta. Analysoin artikkelissani tahallisuuden ja mielentilan roolia ja retoriikkaa ateenalaisten kansantuomioistuimien edessä. Samalla puntaroin, millainen painoarvo syytetyn mielentilalla ja rikkomuksen tahallisuudella oli tuomioistuinten jäsenten mielissä tuomioista päätettäessä. Erittelen myös tahallisuuden ja mielentilan merkitystä henkirikoksista tuomittaessa. Lähteisiin lukeutuvat Drakonin ja Solonin lait sekä valikoima tuomioistuimien edessä pidettyjä oikeuspuheita. Keskeiset kysymykseni ovat: Vaikuttivatko teon motiivi ja tarkoituksellisuus annettuihin tuomioihin? Entä tekivätkö jotkin mielentilat, asenteet tai motiivit rikoksesta tuomioistuinten silmissä erityisen tuomittavan ja rikollisesta erityisen vaarallisen? Tässä yhteydessä keskeiseksi käsitteeksi nousee sosiaaliseen piittaamattomuuteen ja ylikorostuneeseen omanarvontuntoon viitannut hybris, jolla oli moraalisia, uskonnollisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä ja joka oli vastoin lakia. Laajempi taustalla vaikuttava kysymys kuuluu: mihin tuomioilla tähdättiin – rikoksen hyvittämiseen vai rikollisen parantamiseen? Tähän puoleen paneudun selvittelemällä yhteisölle vaarallisten mielentilojen parantamistapoja lakien ja rangaistuskäytäntöjen rinnalla myös filosofien kirjoituksissa, erityisesti Platonin Laeissa. Tutkimalla vaarallisiksi miellettyjen psykologisten valmiuksien merkitystä pyrin ymmärtämään klassisen Ateenan yhteiskuntaa rankaisemisen ja sosiaalisen kontrollin näkökulmasta. Esitän, että väkivalta- ja henkirikostuomioissa sekä tuomittiin tahallisuudesta että hoidettiin saastumista.

Fasistien salaliitto vai kommunistien provosointi? – Vuoden 1977 kirjapaino Kursiivin murhapolton määrittely sanomalehdissä

2023-03-06T09:07:47+02:00

Uusnatsi Pekka Siitoimen johtama äärioikeistolainen Isänmaallinen Kansanrintama oli 1970-luvun Suomessa poikkeuksellinen poliittinen ja rikollinen toimija. Vakavimpana rikoksena kyseinen ryhmittymä suoritti murhapolton marraskuussa 1977 taistolaisten omistamaan kirjapaino Kursiiviin. Tutkin artikkelissani, miten kyseisestä poikkeuksellista rikosta käsiteltiin sanomalehdissä ja mitä motiiveja tapauksen määrittelyyn liittyi. Aineisto koostuu kirjapaino Kursiivissa painetusta taistolaisten sanomalehdestä Tiedonantajasta, Suomen suurimmasta sanomalehdestä Helsingin Sanomista ja oikeistolaisesta Uudesta Suomesta poimituista kirjoituksista. Metodina käytän kriittistä diskurssianalyysia sosiaalisen konstruktionismin lähtökohdasta. Aineisto osoittaa, että Kursiivin murhapolton käsittelystä käytävä määrittelykamppailu keskittyi fasismidiskurssiin ja sitä vastustaviin diskursseihin. Tämä aiheutti vaihtoehtoisten diskurssien jäämisen vähemmistöön. Poliittiset lähtökohdat näkyivät Kursiivin murhapolton määrittelyssä. Tiedonantaja yritti saada fasismidiskurssin hegemoniseen asemaan. Helsingin Sanomissa ei haluttu antaa murhapoltosta taistolaisille poliittista etua, mutta taistolaisten käyttämää fasismidiskurssia ei kuitenkaan lähdetty haastamaan suoraan toisin kuin Uudessa Suomessa.

Philip Dwyer & Mark S. Micale (toim.): On Violence in History

2023-03-14T09:57:00+02:00

Historiallista kriminologiaa ja kriminologian historiaa

2023-04-27T12:14:39+03:00

Helsingin Sanomien uutiset historiallisen kriminologisen henkirikostutkimuksen lähteenä

2022-10-31T16:44:04+02:00

Artikkelissa tutkitaan sanomalehtiuutisten käyttökelpoisuutta historiallisen kriminologisen henkirikostutkimuksen aineistona. Artikkelin aineistona ovat Helsingin Sanomien suomalaisia henkirikoksia käsittelevät uutiset vuosilta 1950, 1960 ja 1970 sekä Keskusrikospoliisin (KRP) julkaisemat henkirikosten teonkuvaukset vuosilta 1960 ja 1970. Sanomalehtiaineiston hyödyllisyyttä arvioidaan vertaamalla sitä kattavuuden ja teonpiirretietojen osalta KRP:n aineistoon. Lisäksi molempien aineistojen uhrikattavuutta verrataan kuolemansyytilastoon.
Tulosten mukaan Helsingin Sanomat jää kattavuudessa vain hieman KRP:tä jälkeen kuolemansyytilastoon verrattuna. Verratessa KRP:tä ja Helsingin Sanomia keskenään kattaa Helsingin Sanomista kerätty aineisto KRP:n kuvausten uhrimäärän 94–97-prosenttisesti. Lehtiuutisista puuttui siis joitakin henkirikostapauksia, mutta toisaalta myös KRP:n kuvauksista puuttui tapauksia, joista Helsingin Sanomat oli uutisoinut. Teonpiirteistä
uutisointi oli Helsingin Sanomissa erittäin yhdenmukaista KRP:n kanssa. Lisäksi joistakin muuttujista sai lehtiuutisista jopa huomattavasti enemmän tietoa kuin KRP:n kuvauksista.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella lehtiaineisto vaikuttaa siis kattavuutensa ja teonkuvausten tarkkuuden vuoksi erittäin käyttökelpoiselta kriminologisen henkirikostutkimuksen lähteeltä.

Vankeusmaantieteellinen näkökulma Turun kehruuhuoneeseen, 1820–1825

2023-02-09T09:32:07+02:00

Turun kehruuhuone oli vankila, jonka asukkaat olivat 1820-luvulta lähtien pääasiassa irtolaisuudesta vangittuja naisia. Artikkeli esittelee vankeusmaantieteellisiä tulkintamalleja niukkaan lähdeaineistoon, jota laitoksen hallinto tuotti vuosina 1820–1825. Tutkimustehtävänä on selvittää yhtäältä, millaisia toimintaperiaatteita hallinto toteutti laitoksen tiloista päättäessään, ja toisaalta, millaisia toimintamahdollisuuksia nämä tilat loivat vangeille. Artikkelissa esitetään, että vankilatilan eri funktiot toteutuivat samanaikaisesti kerroksina, joiden tiheys vaihteli tilassa ja ajassa. Lisäksi tuodaan esiin laitoksen sairashuone, kirkko ja romanitaustaisille vangeille varattu huone välittävinä alueina, joissa vankien saattoi olla
mahdollista käyttäytyä ”normaalista” poikkeavalla tavalla. Artikkelissa todetaan myös, että vankilan tiloissa vietetty aika ei välttämättä jättänyt vankeihin pysyvää kehollista stigmaa, sillä laitoksen olot eivät olleet huonommat kuin köyhällä kansalla keskimäärin ja koska hallinto pyrki välttämään leiman syntymistä.